<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kurjuudestani ei ole paljon kerrottavaa.

          1274421.jpg

 

Eniten nautin viime talvena täällä ollessani varhaisista aamulenkeistä, kun täytyi pimeyden vuoksi juosta vielä kaupungin katuja.

Heräävä kaupunki kadunpesijöineen, rantahietikkoa puhdistavineen traktoreineen, töihinsä kiirehtivineen ihmisineen, aamun alkaessa kirkastua päättyen upeaan auringon nousuun, jonka jälkeen voi suunnistaa lenkkinsä luonnonpuiston ulkoilureiteille.

 

Yleensäkin varhaiset aamulenkit on jotenkin parhaiten mieleen jääneet.

Kun suljen silmät ja ajattelen, voin ihan tuntea meren ja Marokon ominais tuoksun, eikä se niin mikään ihme olekaan, olenhan Agadirin hiekkarantaa juossut yli 4000 kilometriä.

Samoin Gambian upea päättymätön hiekkaranta aamuhämärissä, ei muita liikkujia kun jokunen lehmä silloin tällöin, ja se huumaava lintujen laulu. Wau!

Samoin Intian Goan hiekkarannan aamulenkit, lehmien, koirien, kuntokävelijöiden ja joogaajien joukossa, sai monesti ajattelemaan kuinka hienoa on olla juoksuhullu, eikä nukkua krapuloisaan hotellihuoneessa.

Kyllähän monet juoksulenkit kotimaassakin on ikimuistoisia, mutta jotenkin ne hienoimmat kokemukset kuitenkin yleensä on koettu jossain harjoitusmatkoilla.

 

Kyllä tänne on palattava kunhan saa nuo juoksuvälineet kuntoon, ei tätä paikkaa voi huonoihin kokemuksiin päättää, on täältä niin hienojakin muistoja.

Ja pitäisi siellä Agadirissakin käydä, olisko siinä ensitalven kohteet?

 

No näistä kirjoituksista näkee missä meikäläisen ajatukset pyörii, sille ei nyt vain voi mitään että se on minun elämäni tärkein asia, vaikka se täysin typerää onkin!.

 

Vissiin se on meikalaisella tuo Monoamino-oksidaasi A- entsyymia tuottava MAOA-niminen geeni ihan terve kun ei enaa tuo jalkakaan vituta paljon yhtaan.