Ja niin tyhmä että julkaisin tämänkin kirjoituksen.

Olen usein kuullut kirjoitus taidoistani, tai paremminkin taidottomuudestani.

No olen kouluja käymätön,

eikä siihen aikaan kun kansakoulun penkkiä kulutin tukiopetuksia tunnettu,

riitti kun oli tunnilla hiljaa ja kiltisti.

Suomen kieli on meikäläiselle jäänyt lähes yhtä vieraaksi kun hebrea.

Lisäksi oman tekstin osalta kärsin jonkinlaisesta sana sokeudesta,

kun tiedän mitä tekstissä pitäisi lukea,

luen sen niin kun olen ajatellut sen kirjoittavani, enkä huomaa virheitä.

Toisten tekstistä minäkin usein virheitä huomaan.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minulla on kyllä paljon tuttavia jotka on kouluja käyneitä,

ja tutkintoja suorittaneita, arvonimiä omaavia….

Mutta kun auto tai jokin kodinkone hajoaa, vievät sen korjaamolle,

talonsa he rakennuttavat vieraalle.

Hansikaansa teettävät vaatturille,

kun tehdastekoisissa on kuuleman peukalo väärässä paikkaa.

Mutta pisteet ja pilkut on kyllä kohdallaan.

 

Minä olenkin lisäillyt tekstiini runsaasti pilkkuja,

että pilkun-nussijat voivat niitä sieltä vapaasti nussia.

Eiköhän se tällaisissa teksteissä kuitenkin ole tärkeintä,

että asia tulee ymmäretyksi, eikä kielelliset hienoudet.

Ja kuka käskee tekstiä yrittää lukea, jos se takaraivoa kolottaa.

 

Liitämpä tähän vielä tekstinpätkän:

Kyllä virheellistäkin tekstiä ymmärtää, paitsi jos on liian viisas.

 

Cmabrigden yilopitson tuktimusken muakan,

ei ole väilä msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat,

ainoa täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijrain ovat oikelila piakiolla.

Loput voivat olla missä jäjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lukea tesktin ongemlitta,

koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijraitna eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.