Tänään taas tuo luontainen fiksuuteni tuli esiin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olin jo perjantaipäivässä ja yritin tunkeutua kuntosalille ennen salin avautumista...

Onneksi tuon kuntosalin aukioloajat muuttuvat vuoden alusta siten että sali avautuu joka aamu 6.30, niin ei tarvitse tietää mitä päivää kulloinkin eletään...

Tänään uskaltauduin oikein juoksumatollekkin, 5 kilometriä 29.20 1 asteen kulmalla, vielä tässä vaiheessa olen noin 'avuton'.

On se oikeastaan aika huvittavaa tuon kivun kanssa matolle meno,

sitä lähestyy mattoa kun jotakin vihaista petoa kierrellen ja kaarrellen,

päättäen teenpä viellä tuota laitetta, ja taas lähestyen seuraavalle laitteelle, kunnes viimein rohkaistuneena astuu matolle ja painaa nappia START.

Sillä hetkellä totuus on siinä ja nyt, hihna lähtee pyörimään ja sinun on kiihdytettävä askeleesi juoksuun, kävi kuinka kipeää tahansa ja  vielä naama peruslukemilla, "kovat jätkät" ei irvistele kivusta, coolisti vaan eihän tässä mitään kunhan hölkkäilen.

Eihän sitä julkisesti kun on muita näkemässä kehtaa hypätä hihnalta kesken kaiken pois.

No ei se ylitsepääsemättömän vaikeaa sitten ollutkaan kun sen alkuun sai.

Jotenkin näitä päiviä on vain täytettävä.

Sillä jokainen päivä joka vaihtuu uuteen päivään on iäksi pois, eikä se enää palaa.

Jokainen päivä voi myös olla viimeinen päivä.

Voi myös tulla uusi päivä, ja useampikin, ja niihin vaikuttaa myös se mitä menneinä päivinä olet tehnyt.

No nyt meinaa mennä ajatukset taasen filosofiseksi pohdinnaksi, silloin on viisainta lopettaa.