Kiinalaisessa kalenterissa alkoi  25.1 2009

                                                   Härän vuosi  

Minä olen kiinalaisessa horoskoopissa puhveli sen mukaan olen tällainen:  

Puhveli

 

Härän vuonna syntyneet ihmiset ovat kärsivällisiä ja vähäpuheisia

he herättävät muissa ihmisissä luottamusta..

He ovat usein kuitenkin hieman omalaatuisia ja kiihkoilevia,

ja he saattavat ääritilanteissa suuttua raivokkaasti.

Härkä ihmiset suojelevat yksityisyyttään,

ja rakentelevat itselleen suojamuureja.

Härät ovat itsenäisiä ajattelijoita,

jotka eivät korvaansa lotkauta toisten mielipiteille.

Härkä-ihmiset pitävät yksinäisyydestä,

he viihtyvätkin paremmin maalla kuin kaupungeissa.

He ovat tuliluontoisia, vaikka puhuvatkin harkiten ja vähän.

He ovat sekä fyysisesti että henkisesti eloisia ja valppaita.

Härkien kanssa on yleensä helppo tulla toimeen.

Silti he voivat olla sangen itsepäisiä, 

he vihaavat epäonnistumista ja vastustusta.

Ihmissuhteissaan he ovat pitkäjänniteisiä ja uskollisia, kärsien muutoksista,

petettynä anteeksiantaminen on lähes mahdotonta.

Härkä rakastaa jatkuvuudentunnetta, rutiineja ja täsmällisyyttä.

Härkä seisoo tapahtumien ja muutosten keskellä, muuttumatta suuresti itse.

Elämän kovien vastusten kohdatessa Härän,

olisi syytä löytää nopeasti vahvaa maata jalkojensa alle,

sillä Härkä vajoaa helposti suohon, moraalisen ja fyysisen rappion tilaan.

 

 

 

Puhvelille Häränvuosi on tällainen

 

Puhveli / Härkä

Puhvelille on luvassa tietysti loistava vuosi omissa energioissa, mutta se vaatii uskallusta lähteä toteuttamaan uusia ideoita täysin sitoutuneena. Samalla Puhvelin on pystyttävä sanoutumaan irti muutamista vanhoista sitoumuksista, jotka on helppo tunnistaa raskaista energioista. Pystyessään keskittymään tärkeimmältä tuntuvaan hankkeeseen, tulee menestys ylittämään kaikki odotukset. Puhveli saa tärkeää tukea läheisiltään ja ystäviltään, jotka omalla panoksellaan mahdollistavat uusien asioiden toteuttamisen ja ajan riittämisen. Kotielämä on antoisaa uran ja ammatin vaatimista panoksista huolimatta ja Puhveli tekeekin tänä vuonna monia kotielämäänsä liittyviä parannuksia. Sinulle on varmasti hyvä uutinen tietää, että kaikki mitä oman merkkisi vuonna saat aikaan, tulee kertautumaan seuraavien 12 vuoden aikana. Varaudu uraasi ja ammattiisi liittyviin suurempiin muutoksiin elo-syyskuun aikana.

2009 vuosi on Puhvelille onnen ja menestyksen aikaa myös ihmissuhteissa. Vakiintuneet ja tasapainoisessa suhteessa elävät Puhvelit onnistuvat rakentamaan kotiin ja perheeseen liittyviä parannuksia ja syventämään parisuhdettaan entisestään. Sinkku Puhvelit loistavat henkilökohtaista viehätysvoimaa läpi vuoden ja keräävät ympärilleen laumoittain ihailijoita, joista aina joku on liikkeellä ihan vakavissaan. Tavallista useampi Puhveli solmii avioliiton, jolla on nyt suurempi todennäköisyys onnistua kuin minkään muun merkin hallitessa. Puhvelilla on lupa nauttia elämästään täysin siemauksin koko vuoden, mutta parasta aikaa nautinnoille ja suhteen vakiinnuttamiselle on ehdottomasti toukokuu.

Puhvelin finanssiasiat sujuvat nekin varsin mallikkaasti näin lama-ajan kynnyksellä, tosin hiukan riskialttiiseen suuntaan. Puhvelin halu parantaa omaa ja perheensä elämän laatua, näkyy tavallista suurempina menoerinä pitkin vuotta. Ilman tarkkaavaista kulujen seurantaa saattaa tämä vuosi päätyä pahemman kerran miinuksen puolelle ja laskun maksaminen venyy helposti parin vuoden mittaiseksi velkavankeudeksi.

Viime vuoden ennustus blogissani 27.03 2008 kyllä oli aika hyvin kohdallaan, siksi nyt tämä,,, sillä kyllähän ne siellä Kiinassa kaikkea tietävät...