Eilinen juoksu 21 kilometriä, sen juoksun lasku erääntyy nyt.

Jalka on kipeä, nukkumisesta ei tule mitään.

Yritin juostessa pitää vähän parempaa vauhtia kun edellisellä kerralla, kun pitemmän lenkin taivalsin.

Kipu juoksun loppupuolella oli jo sellaista että meno oli kun jonkun ankan vaappumista.

Ilmeisesti jännitin kipua niin että käsivarsi ja vatsalihaksetkin tulivat kipeäksi, silleen ihmeellistä kun hiihtäessä tai salilla käydessä eivät paikat enää kipeydy.

 

MM – kilpailujen viimeinen rutistus on tänään, penkkiurheilijan päivärytmikin hiukan helpottuu kun ei tarvitse niitä kisavapaita TV:een ääreen järjestellä.

Sitten pääsee ehkä paremmin itsekin harjoittelemaan, jos tuota kivuliasta vaappumista voi miksikään harjoitteluksi nimittää.

Kisat sinällään mielestäni ovat menneet jopa ihan yläkanttiin, mäkimiesten esityksiä lukuun ottamatta, Anssi Koivurannalle toki myös olisin suonut mitalin tulevan.

 

Nyt kuului postiluukku kolahtavan, lähden Lapin Kansan lukuun….

      Niin se on ensiviikko hiihtolomaviikko Lappalaisilla