Kun juoksu ei ole oikein maistanut, on tullut selailtua noita entisiä tekemisiäni.
Viimekesä oli sitten ensimmäinen sitten vuoden -77 jälkeen kun puolikkaan paras aikani jäi 1.20 huonommalle puolen.

Kun tuli tuo vuosi 1977 esiin, niin tarkastelempa sitä hiukan tarkemmin näin juoksemisen kannalta.´

            1258542166_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Juoksin ensimmäisen maratonini kyseisenä vuona aikaan 3.13.45
Yltiöpäisellä alkuvauhdilla avattu kisa päättyi loppumatkan kävelyksi.
Olin tietysti tyytyväinen siitä että maaliin tulin, mutta mielessäni ajattelin että en enää ikinä juokse maratonia yli kolmea tuntia.
En silloin kuvitellut että juoksisin vielä vanhana ukkonakin.
Sen jälkeen kaksi maratonin aikani on lipsahtanut yli kolmen tunnin.
Hämeenlinnassa 2004 - 3.02.07 jalkavaivojen ja helteen hyydyttämänä.
Sekä Turkin Antalyassa talvella 2006 - 3.01.33, kun lähdin hyvin vähällä juoksuharjoittelulla mukaan. Harjoittelu oli ollut lähinnä hiihtelyä, tässä juoksussa etureidet hyytyivät niin että jouduin kävelemään loppumatkan alamäet.
Ikää alkaa olla jo sen verta paljon, että noita yli kolmentunnin aikoja on tulevaisuudessa odotettavissa useinkin jos vielä maratoneja juoksee.
                       Vuosi 1977
Maratonkilpailuja Suomessa järjestettiin 17 kappaletta.
Osallistujamäärältä suurin kisa käytiin Seinäjoella 315 juoksijaa.
Maraton suorituksia ko. vuona 1342.
Alle kolmen tunnin juoksi 513 henkilöä.
Eniten maratoneja juoksi RDS:n Martti Moilanen 9 kappaletta.
Aikaisemmissa kirjoituksissani oli 5000 metrillä 50. paras aika, 14.26.2
No tasoa löytyi vielä siitä eteenpäinkin 15 minuttia alitti huikeat 168 juoksijaa!!

        Napapiirin maraton 1977 tuloksia:

1.  Lars-Erik Staffans   IF Oravais   2.28.27
2.  Juhani Heiskanen    Ku-58        2.38.45
     Risto Laitinen         Raahe        2.47.53
     Armas Granroth      RDS          2.51.46
     Reino Tuukkanen    RoLa         3.01.10
     Antti Lilja               RDS           3.06.20
     Alli Kolehmainen    AlPi            3.07.39
     Teuvo Rovasalo      RDS           3.09.25
21. Olavi Peura           Jyväskylä    3.13.45