Elimistö on liian väsynyt nukkumiseen.. Kymmenen aikoihin illalla vedäydyin yöpuulle, mutta vielä ei ole uni tullut silmään, on elimistö sen verran väsynyt eilisestä juoksusta..

Sää juoksuun oli lähes ihanteellinen, lähdön aikaan mittarit näyttivät +4 astetta, joka juoksun aikana kohosi parilla asteella.

Oma juoksuni kulki niin että eka kymppi meni 3.57 kilometrivauhdilla, ja jälkimmäinen 11.1 km 4.02 kilometrivauhtia.. Tällaisissa massajuoksuissa joutuu alkukilometrit vähän niinkuin pakosta vetämään lujemmalla vauhdeilla, ettei jäisi toisten jalkoihin ja suuren massan taakse.. Juoksu tuli hyvin loppuun saakka eikä minkäänlaista vauhdin hiipumista tapahtunut.

Garmin sai juoksemakseni matkaksi 21.440 km, mikä on varmaan aika lähellä oikeaa, sillä reitti on aika mutkainen eikä kurveja voi niin nuolemalla vetää.. Lisäksi tulee runsaasti ohituksia kun toisella kierroksella ohitellaan jo ekakiemuralla olijoita.

1329095867_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä kuvassa meikäläinen on toivekaana menossa kuittaamaan palkintorahoja.. Toisin kuitenkin kävi.. Orihuelassa palkkiot maksettiin suoraan rahana, joista järjestäjä pidätti 19% veron, ja se aiheutti sen ettei rahoja voitu ilman NIE numeroa antaa.. Voitossani oli niin pienisumma kyseessä ettei sen takia mihinkään mittaviin operaatioihin kannattanut alkaa.... Mutta kyrsii se kyllä vähän...

Tämä selittää sen ettei tänä vuona ollut yhtään tummia mies ja naisjuoksijoita.. Ne toimii rahan voimalla.. Voittajat olivatkin Espanjassa asuvia Marokkolaisia..

Santa Polan palkintoasia saatiin kuitenkin järjestykseen, sain pokalini vaihdettua ykköspyttyyn ja palkintosekkini, joka tosin pitää saada lunastettua jostain pankista.. Sitäkin varten piti toki yksi Espanjankielinen langetti täytellä, mutta shekki tuli, ja asia on kunnossa..

En malta olla panematta vielä paria kuvaa karnevaalikulkueesta.

1329096582_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1329096614_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juonpa yö kahvit ja yritän uudelleen tuota nukkumista, palaillaan..