Tuli sitten käytyä veteraanien SM-maastojuoksuissa.
Aamupäivän sateli vuoroin lunta ja vuoroin räntää, pohjoistuulela höystettynä.
Sellainen on pohjoi-Suomen kesä.
Oman juoksuvuoroni koittaessa sää olikin jo ihan inhimillinen, tai no jaa..
No omasta juoksustani ei jää juurikaan jälkipolville kerrottavaa, hiippailin radan läpi toistaminuttia kärjelle jääneenä, sijaluvulle 9.

Minulla oli joskus -70 luvun alulla Datsun Blubird merkkinen auto, jossa sylinterinkannessa "kolmospytyn" imu ja pakoventtiilin väli oli aika kapea, ja siitä se kansi halkesi, eikä siinä sen jälkeen pakoventtiili kestänyt useista uusimisyrityksistä huolimatta.
Ajelin autolla sitten siten että pakoventtiili vuoti, kyllähän se auto niinkin kulki, mutta paras puhti oli poissa, ja ylämäessä vauhti aikalailla hyytyi, eikä huippunopeuskaan ollut kummonen..
No miksikö kerroin tästä?
Omassa koneessani vuotaa myös yksi venttiili (aorttaläppä), ja meno on aikalailla saman tuntoista kun aikoinaan Datsunillakin.

Tässä pari kuvaa iltapäivän nuorempien veteraanien sarjoista.
           

                                        35 v.  joukkuekilpailun palkintojenjako
Tulokset:

H
uomenna menen katsomaan pääsarjojen kisailua, ehkä sen jälkeen laittelen lisää kuvia.