Kuntoni on laskenut yhteen menoon jo yli kolme kuukautta, eli olen ajautunut taantumaan.
Enää vain 7 % uskoo että kuntoni paranee.
On tullut ilmeisesti aika hakea EU-tukea, korkeanpaikanleiriä varten.
Ajattelin antaa takuiksi rispaantuneet lenkkikenkäni, silloinhan luonnollisesti minun ei lainasta korkoja tarvitsisi maksaa. (Suomen Espanjantakuut).
Jos joskus 30 vuoden kuluttua velka erääntyisi maksettavaksi, olen jo turvallisesti turpeen alla. Ja tuskinpa silloin enää EU:ta on, eikä euroja, niin kukapa niitä enää pystyy vaatimaankaan.
Tämmösiä olen kesäyössä aatellu.
 
Tilanteeni tänä kesänä on ollut sellainen että jokaisen kilpailun jälkeen tulee täysin uneton yö. Elimistö on niin väsynyt, ettei nukkumisesta tule mitään.
Niitä lenkkejä joissa juokseminen on lopetettava ennen kotiportaita, tulee pari viikkoon. Juokseminen on raskasta ja ’ahdistavaa’,  lenkille lähtö on vaikeaa, kun juokseminen ei ole yhtään helppoa.
 
Jos tilanne ei yhtään parane syksyyn mennessä, (ja miksi paranisi, pumpusta johtuvaa tämä varmaan on, ja siinähän ei suuntavaihtoehtoja ole).
Kilpajuokseminen taitaa sitten olla siinä.
Oma tahtonihan se ei ole, mutta siltä se alkaa näyttää, kun ei pysty niin ei pysty.
Mutta syksyyn asti yritän taistella ja käydä vielä kisojakin.
Jotenkin vain en olisi vielä valmis luovuttamaan…