Aamulla taasen heräilin kolmen aikoihin.
Yritin siinä jonkin aikaa pohtia elämää vakavasti, mutta ennen neljää oli noustava kahvin keittoon, kun totesin ettei sitä elämää voi pohtia vakavasti.
Elämä on kun myrskytuuli, se vain menee ja jättää jälkensä.
Joskus, hyvin harvoin se ilahduttaa ehkä esm. surffaria, mutta usein miten se saa vain tuhoa aikaan, repii kattoja, kaataa puita ja saa peruuttamatonta tuhoa ja mielipahaa aikaan....
Ei kai siinä auta kun iskeä keeliä akilleksiin, pilleri huuleen ja menoksi.
Toista se olisi jos olisi vaikka tuhatjalkainen, keeliä kuluisi enemmän, mutta toisaalta rasitus yhtä jalkaa kohden olisi pienempi.
Mutta tosin taas koukkupolvia olisi enemmän....

Niin sunnuntaina kuitenkin hilaan väärät sääreni Murcian puolimaratonille, jos hengissä olen.

Ilmat ovat olleet aika tuulisia viimeaikoina, eikä lämpötilatkaan ole lähelläkään niitä lukemia kun parina ensimmäisenä viikkona.. Eihän se tietysti juoksemista estä, mutta muuten tulee kyllä vietettyä enemmän aikaa sisätiloissa.. Juoksemista rajoittaa eniiten tietysti huono kunto, toiseksi eniiten kun pitää taiteilla noiden akillesten ehdoilla.. Katselin tuossa vanhasta Costa Blancasta vuodelta 2007 sivulta 24, on silloin olleet kilometrit ja juoksuvauhdit hiukan erinlaisia kun nyt... No olenhan tosin vanhentunutkin siitä jo viisi vuotta!