On aika luoda katsaus menneeseen vuoteen 2011.

Helmikuun alkupuolella saapuessani Torreviejan leirilleni juoksukunto oli aika huono, johtuen edellisen vuoden akillesjänne vaivoista.
Kilpajuoksukunto parani kuitenkin mukavasti, noin minuutilla viikossa puolimaratoninmatkoilla.
Viimeinen puolikaani kulkikin Murciassa maaliskuun puolivälissä jo itseäni tyydytävästi alle 1.23

Kotimaassa veteraanien SM-maastot menivät osittain pieleen, kun lähtörytäkässä edessäni joku kaatui, ja siinä itseäkin kompuroidessani sain aikaiseksi sydämenrytmihäiriön, juoksin kuitenkin juoksun loppuun vaikka kisahan oli jo siinä vaiheessa menetetty.
Paremmin ei kilpailuni juuri jatkunut seuraavassakaan kisassa.. Toukokuun lopulla juostavassa Terwamaratonissa puolestaan myöhästyin lähdöstä, ihan vain omaa pöljyyttäni.
Siinä kisassa olisi muuten kaikki ollut kohdallaan, mutta alun ryntäily ja pujottelu, olihan ohitettavia pitkästi toista tuhatta juoksijaa, veivät voimat ja lisäaika myöhästymisestä huomioiden aika oli hyvä 1.23.35 !!

Kesäkuun kisat menivät vielä joten kuten, mutta ihmettelin miksi jokaisen lenkin ja kilpailun jälkeen on niin järkyttävän väsynyt.
Lisäksi ihmettelin sitä kun tuntui ettei jaksa kun joka toinen päivä harjoitella.
Kesäkuussa juoksin puolimaratonin kuitenkin Santa Claus maratonilla 1.22.44

   

Heinäkuussa Ylipaakkolan ympärijuoksussa ihmettelin miten 15 kilometrillä voi mennä useita minuutteja huonommin kun edellisenä vuona, vaikka kunto pitäisi olla aika sama kun edellisenä vuona.
No se selvisi seuraavalla viikolla. Pumppuni keksi sellaisen uuden rytmin että lyö 3-5 kertaa ja pitää pitemmän tauon. Ajauduin viikonaikana niin huonoon kuntoon etten jaksanut kaksikerroksisen asuntoni toiseen kerrokseen nousta ilman että välillä pidin lepotauon.
Siitä tuli sitten sairaalareissu, ja tutkimuksia tutkimusten jälkeen.
Näissä tutkimuksissa paljastui sitten aortan laajeneminen ja aorttaläpän vuoto, joiden tutkimukset jatkuvat palattuani täältä Torreviejasta.

Syksyn myötä juoksentelin vielä joitakin kisoja, jonka jälkeen loppusyksy meni lähinnä kuntosalilla ihmetellen, ja harvakseen hitaita lyhyitä lenkkejä käyden.

Muuten kun urheilullisesti vuoden merkittävä muutos oli se, että anoin itseni varhaiseläkkeelle.
Elokuun alusta olen sitten ollut virallisesti eläkeläinen.
No meikäläisen eläke on sen verran vaatimaton että työntekoa on toki jatkettava edelleen.
Toki seitsämänpäivän viikkojen ja ylipitkien päivien tekemistä olen vähentänyt ja lomajaksoja pidentänyt.
Tälläinen vuosi tämä.

 1325159735_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
1325159777_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

             Murcia 13.3 2011                               Aspe 18.12 2011