Niin sitten aamusella päädyin ratkaisuun, lähden Leville..

Juostavaksi matkaksi päätin ottaa täyden maratoonin, kun sydämmen ahtopaineet ei ole oikein kunnossa niin pienemmällä teholla juoksu onnistuu paremmin... Lappilaisittain sanottuna 'eihän se maraton ole mikhän juossa, ottaa vain vähän enemmän aikaa ko lyhemmät matkat'.

Juoksusää oli lähes ihanteellinen, niinpä päätin lähteä oikein ennätysjahtiin... Huonointa maratonaikaani on saatava huononettua (ekalla maratonilla käveleksin 3.13.45). Eihän se onnistunut aikani oli 3.05.51 olipahan kuitenkin toiseksihuonoin.

Juoksun kulku meni siten että aluksi hiukan varovaisesti kuulostelin mille pumppu alkaa, ja kun ei pahemmin valitellut lisäilin vauhtia 12 kilometrin juoksun jälkeen... Viimeiset viisi kilometriä sitten hidastui, kun jalkalihakset alkoivat olemaan jo aika kipeät vähäisemmästä harjoittelusta johtuen...  ..  Paanpa tähän nuo väliajat:

 1315082258_img-d41d8cd98f00b204e9800998e  1315082209_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mielestäni kisojen parasta tulosantia esitti Johanna Peiponen puolmaratonilla 1.18 tuloksellaan  (kuvassa vasemmalla)

Ruskamaratonin tulokset:

Tänä vuona en jäänyt Leville illan kolmiotteluihin, joiden lajeina on perinteiset yöjuoksu, syrjähypyt ja lestinheitto, vaan palkintojenjaon jälkeen kävin syömässä ja pienen kävelylenkin jonka jälkeen lähdin ajelemaan kotia kohden, yöllä tulee näet TV:stä maratonjuoksua, se on nähtävä..

Ennen Ruskamaratonilla oli palkintona tontti Levillä, ja jos oikein muistan taisi siihen tulla vielä päälle puoli prinssesaakin.. Nyt jaettiin muuta tavaraa ja pyttyjä, meikäkin sai kamerakokoelmaan lisää jäseniä, niiden kameroiden määrää ei enää lyhyellä matikalla selvitetäkään joita asunnossani majailee.

Mitähän tuosta omasta juoksusta sanoisi,,,,, No vaikka hyvä mie!!.