Terve ruumis ei juoksua kaipaa, mutta näin raihnaisen on yritettävä.
| Tammikuussa sain aikaiseksi juoksua 450 kilometriä.
Aloin etsimään netistä löytyisikö tarkkoja määriä mitä täällä juoksin 2007, ja törmäsin tällaiseen juttuun keskustelupalstalla, joita en aikaisemmin ollutkaan lukenut. Positiivista hilpeyttä näyttää harjoitteluni silloinkin aiheuttaneen. Tuosta "posettamisesta" mulla vain on omat mielipiteeni.. Näin vanhempana joutuu harjoittelua soveltamaan iän mukaan.. Olihan harjoittelussani kaksi täysivauhtista puolimaratonia kuukaudessa, ja kerran viikossa toistuva vauhtikestävyyslenkki.. Samoin suurin osa lenkeistä vähintään puolet matkasta vauhdiltaan aivan vauhtikestävyysalueen tuntumassa..
|
Mielestäni maratoonarin harjoittelussa ei talviaikaan enämpää vauhtiharjoituksia kaivatakkaan.
Juoksin sinä vuona yli kymmenen puolimaratonia alle 1.17.30 ja puolet niistä 58 vuotiaana.. Se vaatii kestävyyttä ja kovat kuntopohjat ja niitä nyt ei kyllä lepäämällä saavuteta.. Ja täytyy huomata että olin sen ajan päätoimisena juoksijana leirilläni, jäähän siinnä silloin aikaa lepoonkin. Jäämpä ootelemaan kun joku lepäilee, ja "posetta" niin maan penteleesti ja kirmaa sitten 57 vuotiaana kirkkaastin alle tuon oman aikani 1.15.56 Mutta kirjoitteluhan tuolla keskustelupalstalla oli ihan positiivista.. Kivahan se on kun hullu huomataan, sillä tervejärkisetthän ei hikihatussa pitkin teitä ravaa.. Mutta meistä hulluista se on vain niin hauskaa. |
Tämän päivän lenkki suuntautui tuon suuremman suolajärven kiertoon,pienellä tehostelenkillä järven keskelle.
Matkalla sattui pieni episoodikin, kun kaksi ratsastajaa tuli laukaten minua vastaan, ja vissiin hevoset säikähtivät vastaan laukkaavaa Peuraa.. Hevoset kaarsivat polulta syrjään täydessä laukassa, jolloin miespuolinen ratsastaja putosi satulasta.. Nainen lähti tavoittelemaan karkuun juoksevaa hevosta, ja noin puolenkilometrin laukan jälkeen putosi nainenkin ratsunsa selästä.. Ja hevoset jatkoivat laukaten eteenpäin.. Onneksi kumpikaan ei kuitenkaan loukaantunut..
Nainen kyseli minulta puhelinta, mutta eihän minulla sellaista lenkillä ollut. Eikä met muutenkaan oikein puheisiin päästy kun hän puhui Espanjaa, ja mie härmää, sen nyt ymmärsin että valkean hevosen nimi oli Amanda.
Oma juokseminen kävi loppumatkasta tuskaiseksi, otti vähän pumpustakin ja huimasi.. 30 kilometriin asi sinnittelin juosten, sitten loppui ASENNE, ja kävelin kotia.. Siinä olisi pitänyt jaksaa vain painaa, että olisi kaatunut saappaat jaloissa, eikä jäisi tänne jonkin vaivaistalon asukiksi.. Mutta kun kerran ei asenne piisannut, pitänee keho tuoda elävänä takaisin Suomeen.
Tuo sai jäädä reissun pisimmäksi lenkiksi, tästä eteenpäin juoksen maksimissaan 20 - 22 kilometrin lenkkejä.
Tässä faktaa päivän lenkistä.
Kommentit